Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Toimittaja Antti Oksan Itä-Hämeen artikkelissa ”kurssin ope” Sirpa Svahn-Kumpulainen ja kurssilainen Erik Rosberg kertovat kokemuksistaan ja näkemyksistään näyttelystä ja sitä edeltäneestä taidekurssista.

Taiteesta väriä ja voimaa

”Vain Dali-viikset puuttuvat”

Lasten taidekurssin taso yllätti ammattilaisen.

Niin, minkä ikäisiä näiden tekijät taas olivatkaan? Sitä voi kysellä hiljaa mielessään, kun katsoo kirjaston seiniä koristavaa lasten taidenäyttelyä. Tauluissa ei näy tikku-ukkoja, vaan monipuolisia maalaustekniikoita ja värien leikkiä.
  • Sotkin punaiseen väriin kahvinpuruja ja suolaa. Maalattuani taustan hieroin suolakiteitä paperiin ja kuivumisvaiheessa rapsutin ne pois, kuvailee yhdeksänvuotias Erik Rosberg erään työnsä syntyä. Rosberg on yksi 18 lapsesta, jotka osallistuivat Heinolan Kuvataiteilijoiden järjestämälle taidekurssille kesäkuun puolivälissä. Kurssin vetäjä Sirpa Svahn-Kumpulainen yllättyi lasten korkeasta taitotasosta. Taiteen ammattilaisen mielestä kurssin lapset ja heidän vanhempansa saavat olla ylpeitä heinäkuun puoliväliin asti kirjastossa esillä olevista teoksista.
  • Lasten tekemisen taso kertoo paljon siitä ympäristöstä, missä he elävät. Heinola on hieno kulttuurikaupunki ja kodeilla sekä kouluilla on lasten luovuuden kehittäjinä tärkeä rooli. Viikon mittainen kurssi piti sisällään taidekasvatusta sekä erilaisien tyylien ja maalaustekniikoiden opettelua. Pääpaino oli kuitenkin saman katon ala tekemisellä ja yhdessäololla. Taso oli Heinolassa erinomainen ja olen varma, että tästä porukasta löytyy kovia tulevaisuuden tekijöitä, mikäli intoa vain riittää, Svahn-Kumpulainen sanoo.

Ympäristöstä vaikutteita imeneiden lasten töistä voi bongata monia tuttuja rakennuksia ja paikkoja. Rautatiesillan ikuistanut Erik Rosberg ei pelännyt ottaa maisemaa tutkaillessaan taiteilijan vapauksia.

  • Ulkona maalattiin ja päivä oli kirkas. Halusin kuitenkin tehdä sinertävän sillan taustaksi ilta-auringon ja punertavan taivaan. Punainen on nimittäin sinisen ohella lempivärini, nuori visionääri selvittää. Intensiivinen kurssi oli Rosbergin mukaan kaikkea muuta kuin inspiraation odottelua ja laakereilla lepäilyä, sillä joinakin päivinä maalaaminen alkoi jo maistua työltä.
  • Kurssi oli tosi kiva, mutta myös aika rankka. Päivässä ei ollut kuin yksi ruokatauko ja töitä tehtiin kuitenkin neljä tuntia. Opettajamme oli tosi taitava ja meidän tauluista tuli hienoja, Rosberg jakelee kiitosta mentorille sekä maalaustovereiden töille.

Heinolalaislasten laadukkaan taiteilun lisäksi Svahn-Kumpulainen yllättyi kurssin suuresta osallistujamäärästä. Hänen mielestään nopeasti täyttynyt kurssi kertoo taiteen tarpeellisuudesta.

  • Eri-ikäisille täytyy pystyä jatkossakin järjestämään vastaavia kursseja sekä leirejä. Heinolan Kuvataiteilijat tekevät tässä esimerkillistä työtä, Svahn-Kumpulainen kehuu. Rosbergin mukaan parasta kurssissa oli itse tehtyjen maalausten ohella se, että sai tutustua ikätovereihin.
  • Ennen kurssia en tuntenut ryhmästä oikein ketään. Kaksi tyyppiä oli samasta koulusta, mutta eri luokilta. Meitä oli kolme poikaa ja kaikki muut olivat tyttöjä. Uusia kavereita tuli siis paljon. Aktiivisia taideviikkoja viettänyt Rosberg laittaa loppukesäksi pensselin narikkaan. Itä-Hämeen kysymyksille ja kameroille aikaansa uhrannut taiteilijan alku aikoo lopun omansa maalata ainoastaan taivaan rantaa.
  • Nyt lähden mökille lekottelemaan, Rosberg päättää.

Taidenäyttelyn kuvasatoa

Näyttelyn taulut Taidekurssilla maalattiin teoksia eri aiheista. Aiheina olivat muun muassa silta, puu, valo… Jotkut teokset saivat tekijöiltä myös nimet: ”BOB”, ”Kesäterveiset”, ”Merirokkoinen kookospähkinä”, ”Sateenkaari”, ”Tyttö rannalla”, ”Junasilta”…

Kirjan ”Taiteesta väriä ja voimaa” näyttelyssä olleet teokset ovat kirjan seuraavilla sivuilla 26- 55. Tekijät valitsivat itse näyttelyyn tulevat työnsä, jotka Heinolan Kuvataiteilijoiden toimesta kehystettiin ja rakennettiin näyttelyksi. Taulut ovat nähtävissä myös Heinolan kirjaston sivuilla Facebookissa. Kiitämme Heinolan kulttuuritoimistoa, Heinolan kaupunkia ja Heinolan kirjaston henkilökuntaa yhteistyöstä. Samoin Jardien Galleria haluasi kurssilaisten siltamaalaukset Facebookin sivuilleen.